Korkeakoulujen kehittämishankkeiden toimenpiteet kohdistuvat erityisesti terveytensä kannalta liian vähän liikkuviin opiskelijoihin. Hankkeissa rakennetaan ja juurrutetaan liikunnallista toimintakulttuuria korkeakouluihin yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Toimenpiteet kohdistuvat esimerkiksi henkilöstön ja opiskelijoiden osaamisen kehittämiseen ja asenteiden muuttamiseen, fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen oppitunneilla ja opiskelupäivän aikana sekä oppilaitoksen ulko- ja sisäolosuhteiden muuttamiseen fyysiseen aktiivisuuteen kannustavimmiksi. Opiskelijat ovat toiminnan suunnittelussa mukana keskeisesti.
- Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, 180 000 euroa
- Tampereen ammattikorkeakoulu Oy, 127 100 euroa
- Vaasan yliopisto, 120 00 euroa
- Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy, 105 900 euroa
- Turun ammattikorkeakoulu Oy, 68 200 euroa
- Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy, 67 600 euroa
- Oulun yliopisto, 39 000 euroa
Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva opiskelu -kehittämisavustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä seitsemän, joista kuusi oli jatkohanketta ja yksi uusi hanke.
Lähde & lisätietoja OKM:n sivuilta