Tiedonkeruuseen vastasivat syksyllä 2024 suurin osa Manner-Suomen lukioista (97 %) ja ammatillista perustutkintokoulutusta järjestävien oppilaitosten toimipisteistä (92 %). Toiselle asteelle tiedonkeruu tehtiin viimeksi vuonna 2022.
Toisen asteen koulutuksessa edistetään opiskelijoiden hyvinvointia ja terveyttä monin eri tavoin. Esimerkiksi erilaiset hyvinvointiin liittyvät teemapäivät, ryhmäytyminen ja opiskelijakuntatoiminta tukevat opiskelijoiden hyvinvointia. Eri oppilaitosten välillä on kuitenkin eroja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen lukioissa – TEA 2024 päälöydökset
TEA 2024 tilastoraportin mukaan lukioiden hyvinvointia ja terveyttä edistävä työ on kehittynyt myönteisesti edelliseen, vuoden 2022, tiedonkeruuseen verrattaessa. Tilastoraportin päälöydökset ovat seuraavat:
- Opiskelijoiden osallistuminen lukion toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin oli yleistynyt.
- Liikkumista opiskelupäivään lisäävät toimenpiteet olivat aiempaa useammin käytössä.
- Hyvinvointia ja terveyttä tukevat yhteiset käytännöt ja toimintaohjeet olivat hieman yleistyneet.
- Opiskeluhuoltopalvelujen terveydenhoitaja-, psykologi- ja kuraattoriresurssit olivat kasvaneet. Lääkäriresurssit vastaavasti heikentyneet.
- Yksittäisen opiskelijan asioiden käsittely opiskeluhuoltoryhmissä oli vähentynyt.
- Lääkäri- ja psykologipalvelujen saatavuudessa oli haasteita, eikä niitä ollut käytettävissä kaikissa lukioissa.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa 2024 – päälöydökset
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Opetushallitus ovat keränneet vuodesta 2008 lähtien tietoa ammatillisissa oppilaitoksissa tehtävästä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä. THL:n sivuille julkaistun raportin päälöydökset ovat seuraavat:
- Opiskelijoiden osallisuus on vahvistunut.
- Liikkumista opiskelupäivään lisäävät toimenpiteet ovat hieman yleistyneet.
- Yhteiset kirjatut käytännöt ja toimintaohjeet erilaisista hyvinvointia ja terveyttä tukevista teemoista vaihtelevat toimipisteiden välillä.
- Yksittäisten opiskelijoiden asioiden käsitteleminen opiskeluhuoltoryhmissä on selkeästi vähentynyt.
- Opiskeluhuoltopalveluiden resursseissa ja saatavuudessa on suurta vaihtelua toimipisteiden välillä.
- Terveydenhoitaja-, psykologi- ja kuraattori resurssit ovat kasvaneet, lääkäriresurssit heikentyneet.
Lähteet ja lisätietoja:
- Tiedote Opetushallituksen sivuilla
- Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen lukioissa – TEA 2024 Tilastoraportti
- Wiss K, Jahnukainen J, Saaristo V, Vartiainen M (2025) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa 2024. Tutkimuksesta tiiviisti 22/2025. THL.
- TEAviisari – Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä
TEA-viisari tuo esiin rehtoreiden ja opiskeluhuoltoryhmien arvioita. Eilen julkaistussa LIITU-tutkimuksessa on raportoitu tuoreimpia tuloksia lukiolaisten näkökulmasta osallisuuteen ja liikunnalliseen toimintakulttuuriin liittyen.