Opiskelija tuulettaa pelatessaan pöytäjääkiekkoa.

Vinkkaa liikuttava kollega!

Onko sinulla kollega, joka on saanut sytytettyä lapsissa, nuorissa tai työkavereissa liikkumisen ilon? Tai tunnetko henkilön, joka omalla työllään ja persoonallaan luo mahdollisuuksia liikkumiselle ja toimii positiivisena taustavoimana muiden työlle? Kiitä ja kannusta liikuttavaa kollegaa ja ilmianna hänet meille, sillä haluamme palkita aktiivisia toimijoita.

Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu ja Liikkuva opiskelu -ohjelmien onnistuneen toteutuksen takana on tuhansia varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa työskenteleviä ihmisiä. Lasten ja nuorten liikkumista, osallistumista ja yhdessä tekemisen iloa ei olisi ilman aikuisia. Myös toimintakulttuurin liikunnallistaminen lähtee liikkeelle ihmisistä. Yhden täytyy olla liekeissä, jotta muut voivat syttyä!

Haluamme osoittaa arvostusta ja kiitosta kaikkien lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen työskenteleville ja nostaa esille sitä osaamista, jota suomalaisissa päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa on. Varhaiskasvatuksesta, peruskouluista sekä toisen asteen oppilaitoksista ja korkeakouluista palkitaan yhteensä kuusi henkilöä.

Tunnustuksissa on kaksi kategoriaa:

  • Mahdollistaja ja positiivinen taustavoima, joka voi olla esimerkiksi päiväkodinjohtaja, rehtori, kuntakoordinaattori tai kunnan viranhaltija. Hän luo omalla työllään mahdollisuuksia lasten ja nuorten liikkumiseen sekä päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten työhön.
  • Liikuttaja ja muiden innostaja, joka voi olla kuka tahansa varhaiskasvatuksessa, koulussa tai oppilaitoksessa työskentelevä henkilö kuten opettaja, lastenhoitaja, nuorisotyöntekijä, kerho-ohjaaja. Hän kannustaa ja innostaa esimerkillään sekä lapsia ja nuoria että aikuisia liikkumaan ja liikuttamaan muita.

Yhteensä kuusi henkilöä palkitaan.
Kaikki kollegoiden vinkkaamat henkilöt saavat tiedon siitä, että heitä on esitetty tunnustuksen saajaksi ja postissa pienen muistamisen!

Hakulomakkeen tietoja voidaan käyttää anonyymisti ohjelmien viestinnässä. Henkilöiden nimiä tai yhteystietoja ei julkaista tai välitetä eteenpäin ilman henkilön suostumista.

Ilmoittaminen loppuu 20.3.2022. Kuusi palkittua julkaistaan Liikkuen läpi elämän -seminaarissa 4.5.2022.

Vinkkaa liikuttava kollega (lyyti-linkki)

Uusimmat artikkelit