Liikkuva kuraattori -toiminta rikkoo perinteiset kuraattorin työn rajat
Liikkaklubilaisia koottiin huoltajille lähetetyn sähköpostin sekä Katin ja Monikan levittämän sanan kautta, ja lopulta toiminta saatiin käyntiin tämän vuoden alussa.
Liikkaklubin viikoittaisissa tapaamisissa harrastetaan höntsäliikuntaa opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Kun toimintaa ohjaa kuraattori, kantavana teemana on ennen kaikkea liikunnan ilo ja yhdessä tekeminen. Jokainen tapaamiskerta kestää noin tunnin. Toiminta on upotettu opiskelijoiden lukujärjestyksiin, millä turvataan se, että vakuutukset ovat voimassa tapaamisissa.
– Kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, kun suunnittelimme toiminnan järjestämistä. Yhteistyö koulutuspäällikön kanssa oli toiminnan edellytys, jotta tapaamiset saatiin lukujärjestykseen. Kun tapaamiset ovat selvästi osa oppilaitoksen toimintaa ja osana lukujärjestystä, vakuutusten kanssa ei tule ongelmia. Lisäksi niin opettajat kuin toiminnassa mukana olevat opiskelijat ovat tietoisia tapaamisista, joten epäselviltä poissaoloilta vältytään. Olemme kuitenkin sijoittaneet toiminnan iltapäivään, jotta päällekkäisyyksiä tulisi mahdollisimman vähän, Kati toteaa.
Opiskelijat ovat ottaneet höntsäliikunnan hyvillä mielin vastaan: parin ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen toiminta oli jo lähtenyt hyvin vauhtiin. Koronavirus keskeytti pelailun, mutta toimintaa pyritään jatkamaan syksyllä.
– Kuraattorin työ on melko yksilökeskeistä, joten on ollut kiva löytää työhön uusi toimintamuoto. Vaikka vedän tapaamisia yksin, toiminta ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyötä eri ihmisten kanssa. Taloudellista tukea olemme saaneet Turun liikkuva toinen aste -hankkeesta. Tuki on mahdollistanut esimerkiksi maksullisia liikuntakokeiluja. Lisäksi liikunnanopettaja Monika Törniltä ja Turun liikkuva toinen aste -hankkeen projektikoordinaattori Janne Hoikkaselta olen saanut ammatillista tukea ja vinkkejä tapaamisten sisältöihin. Olennaista on myös ollut, että työnantajani on nähnyt toiminnan järjestämisen tärkeänä: saan tehdä työtä työaikanani, Kati kiittelee.
Kati suosittelee toimintaa erityisesti ammatillisiin oppilaitoksiin, sillä perustutkinto-opiskelijoilla liikuntaa on vähän, jatkuvan haun opiskelijoilla ei välttämättä lainkaan.
– Olen iloinen, että lähdin tällaista kokeilemaan. Toiminnan ohessa opiskelijoilla on tarvittaessa matala kynnys lähestyä minua muissakin asioissa. Tapaamisten järjestäminen vaatii heittäytymistä, markkinointia ja kykyä ryhmäyttää eri alojen opiskelijoita, mutta voin lämpimästi suositella tätä muihinkin oppilaitoksiin, Kati päättää.
-
Yhteystiedot
- Nimi: Kuraattori Kati Länsiö
- Yksikkö / yhteistyökumppani: Turun ammatti-instituutti
- Sähköposti: kati.lansio@turku.fi