Modernisoitu kuntopolku liikuttaa opiskelijoita monipuolisesti
Ulkoilun aikana voi siis pysähtyä tekemään esimerkiksi lankkua, haarahyppyä ja erilaisia venyttelyjä. Kuntopolut ovat oppilaitoksen läheisyydessä.
– Ideana on, että opiskelijat voivat suorittaa rasteja tauoilla tai taksia odottaessa. Polut toimivat erinomaisesti myös ulko-opetuksessa ja esimerkiksi suunnistustehtävänä, soveltavan liikunnan opettaja Erwin Borremans kertoo.
Esteettömyys on huomioitu rasteilla: Kylteissä on ohjeistus myös pistekirjoituksena, ja tehtävän opastuksen kuulee videon välityksellä. Lisäksi koulun alueella on erillinen, noin 150 metrin pituinen polku, jonka voi suorittaa pyörätuolista käsin, sillä tällä polulla olevat tehtävät on mahdollista tehdä istuen.
Hankerahalla rahoitetut alumiiniset opastekyltit ovat säänkestäviä ja pulverimaalattu, eli kylttien pinta on kova ja kestävä. Tällä hetkellä kylttejä on yhteensä 60.
– Kyltit voivat kestää jopa 20 vuotta. Tarvittaessa kuitenkin kylttien tarroja voidaan vaihtaa. Tämä on kustannustehokas ratkaisu sen sijaan, että koko kyltit uusittaisiin. Kyltit ovat myös käyttäjäystävällisiä siinä mielessä, että kylteissä on paikka kännykälle, eli ohjevideoita voi katsoa kännykästä vaivattomasti, Borremans toteaa.
Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana kuntopolun järjestelyissä.
– Meidän opiskelijamme ovat olleet suunnittelemassa liikuntatehtäviä, ja he myös auttavat esimerkiksi vaihtamaan kylttien paikkoja ja kiinnittämään tarroja, Borremans kertoo.
Espoon kaupungin kanssa on sovittu, että Oittaan 1,5 kilometrin pituisen luontopolun varrella olevat kyltit saavat olla polulla myös muiden liikkujien käytettävissä.
-
Yhteystiedot
- Nimi: Soveltavan liikunnan opettaja Erwin Borremans
- Yksikkö / yhteistyökumppani: Ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus Ammattiopisto Live
- Sähköposti: erwin.borremans@inlive.fi