Liikkuvat-palkinto aluejärjestöille

Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille

Vuoden 2024 valtakunnallinen Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille. Palkinnot jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävässä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Urheilugaalan yhteisessä Liikunnan ja urheilun päivässä.

Liikkuvat-palkinto on suuruudeltaan 21 000 euroa. Palkintomäärärahat tulee käyttää Liikkuvat-toiminnan edistämiseen.

Liikunnan aluejärjestöt ovat olennainen osa Liikkuvat-kokonaisuuden toteutusta koko elämänkulussa ja tekevät tiivistä yhteistyötä kaikkien Liikkuvat-toimintojen kanssa. Aluejärjestöt ovat olleet merkittävässä roolissa Liikkuvan koulun kehittämisessä vuodesta 2010 lähtien ja ovat keskeisiä toimijoita myös Liikkuva perhe, varhaiskasvatus, opiskelu, aikuinen ja Ikiliikkuja-toiminnassa edistäen erityisesti paikallista ja alueellista verkostoitumista sekä osaamisen kehittämistä.

Pitkäaikainen yhteistyö Liikkuvien kanssa perustuu avoimeen vuoropuheluun. Eri vastuualueiden, kuten lasten ja nuorten liikunnan, aikuisten liikunnan ja seurakehittämisen välinen yhteistyö on ratkaisevaa onnistumiselle. Aluejärjestöjen työ ulottuu koko Suomeen.

Lisätietoja opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta