Rekisteröidy
Sivu
Tuloksia löytyi 221.
Sivu
Sivu
Liikkuva opiskelu -toiminnan koordinointi toisella asteella: Koordinaattorikyselyn tuloksia keväältä 2023-raportti on nyt julkaistu.
Liikkumalla työkykyä nyt -kampanja on Liikkuva opiskelu -ohjelman ja eri kumppaneiden yhteinen ponnistus työkyvyn edistämiseksi. Kampanja kokoaa voimat edistämään työkykyä ja toimintakykyä liikunnan ja liikkumisen avulla.
Liikkuva opiskelu -toiminnalla tarkoitetaan oppilaitoksen toimintakulttuurin kehittämistä liikkumista ja opiskelukykyä tukevaksi. Toisen asteen oppilaitosten henkilöstö suhtautuu liikkumisen edistämiseen myönteisesti ja kokee opiskelupäivän aktivoinnin sekä istumisen määrän vähentämisen opetuksessa tarpeelliseksi. Kolme neljästä on huolissaan opiskelijoiden nykyisestä opiskelukyvystä ja ammatillisissa oppilaitoksissa myös tulevasta työkyvystä. Tietoisuus ja kokemukset Liikkuva opiskelu -toiminnasta jäävät heikommalle tasolle ammatillisissa oppilaitoksissa kuin lukioissa. Suurimpana esteenä toiminnalle koetaan koronan aiheuttamat poikkeusjärjestelyt. Henkilöstö arvioi oman työkykynsä paremmaksi työn ruumiillisten kuin henkisten vaatimusten kannalta. Yli puolet vastaajista kokee Liikkuva opiskelu -toiminnan edistävän henkilöstön hyvinvointia.
Opiskelijoiden hyvinvointi ei kytkeydy pelkästään opiskelukykyyn, jaksamiseen ja tulevaan työkykyyn vaan myös elämänlaatuun ja mielekkyyteen.
Webinaari järjestetään yhteistyössä Liikkuva opiskelu -ohjelman, OLL:n ja Liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Luvassa konkreettisia ideoita Liikkuva opiskelu -ohjelman järjestämiseen korkeakouluissa.
Artikkeli
Vaasan lyseon lukio ja Vasa Gymnasium ovat liikkuvia lukioita. Yhteisellä kampuksella liikutaan monipuolisesti ja vähennetään paikallaanoloa. Liikkuva opiskelu -tarinan ovat kirjoittaneet Vaasan lyseon lukion liikuntatutorit Fanny Fodge ja Minna Kahelin.
Varhaiskasvatuksen, peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten henkilöstö arvioi oman työkykynsä paremmaksi ruumiillisten kuin henkisten vaatimusten kannalta. Peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten henkilöstöstä neljäsosa arvioi työkykynsä heikentyneeksi. Tulokset selviävät Liikkuvat-ohjelmien vuoden 2020 henkilöstökyselyiden tuloksista.
Liikkumalla työkykyä nyt on Liikkuvan opiskelun sekä eri kumppaneiden yhteinen työkykyä edistävä kampanja. Kampanja järjestetään 30.9.–4.10.2024.
Liikkuva opiskelu -toiminta on erilaista runsaan sadan oppilaan Lieksan lukiossa ja 1 200 oppilaan Jyväskylän Lyseon lukiossa, mutta niin pienuudesta kuin suuruudesta yhteistyökuvioineen voidaan löytää vahvuuksia, jolla homma saadaan toimimaan. Koulujen toimintaa esiteltiin Liikkuva ja oppiva yhteisö 2019 -seminaarissa Tampereella.