Korkeakouluille
Sivu
Tuloksia löytyi 221.
Sivu
Opetushallituksen ja Liikkuva opiskelu -ohjelman uusi Unikoulutus-sivusto on avattu Opetushallituksen sivustolle.
Nykytilan arviointi on työkalu Liikkuva opiskelu -ohjelmassa mukana oleville oppilaitoksille toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin.
Toisen asteen oppilaitoksissa järjestetty liikuntatutor-toiminta on vahvistanut yhteisöllisyyttä ja lisännyt opiskelijoiden liikkumista oppilaitoksissa. Samalla liikuntatutorit ovat kerryttäneet itselleen rohkeutta esiintyä sekä kokemusta ohjata ja järjestää toimintaa.
Artikkeli
Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -projektissa tuotetut Hyvinvointikortit muistuttavat ja innostavat pitämään taukoja opiskelun ja opetuksen lomassa, sekä vähentämään ja tauottamaan istumista.
Mieli liikkeelle -hankkeen ja Liikkuvan opiskelun yhteistyössä kokoama infopaketti liikkumisesta ja palautumisesta sopii oppilaitoksen infonäytöille tietoiskuiksi!
Toiminnan organisointi tarkoittaa Liikkuva opiskelu -toiminnan järjestämistä oppilaitoksessa. Tavoitteena on jäsentynyt ja koordinoitu toiminta, jossa kaikilla on selkeät roolit ja vastuut.
Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -projekti on Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston, Humanistisen Ammattikorkeakoulun ja Ilmasotakoulun yhteishanke. Hankkeen tavoitteena on kehittää valtakunnallisesti levitettävä toimintamalli, joka tähtää aktiiviseen ja hyvinvoivaan korkeakouluyhteisöön. Projektissa on tuotettu paljon esimerkiksi liikettä ja taukoja lisääviä materiaaleja.
Sivu
Sivu