Tutustu kampanjasivustoon täältä!
Viiden päivän aikana Liikkuva opiskelu -ohjelma ja kumppanit esittelevät omia parhaita käytäntöjään ja työkalujaan työkyvyn edistämiseksi sosiaalisessa mediassa, omilla verkkosivuillaan sekä yhteisellä kampanjasivustolla. Tästä artikkelista löydät erilaisia vinkkejä ja työkaluja erityisesti oppilaitoksia silmällä pitäen. Kampanjaviikon kaikki teemat ja sisällöt löydät Liikkumalla työkykyä nyt -sivustolta.
Opiskelu- ja työkykyä sekä työhyvinvointia
Liikkumalla työkykyä -nyt viikon aikana monet tahot nostavat opiskelu- ja työhyvinvoinnin ja esille. Esimerkiksi nämä kampanjaviikon materiaalit antavat hyviä vinkkejä aiheeseen:
- Tutustu Oulun yliopiston ja Liikkuvan opiskelun luomiin toiminnallisiin tehtäviin lukion oppitunneille
- Smart Movesin vinkkiseinä työkyvyn edistämiseen tarjoaa vinkkejä, joita voi tehdä vaikka kesken oppitunnin
- Liikkuvan aikuisen Viksu-työkalulla voidaan lisätä työyhteisön fyysistä aktiivisuutta ja työmatkaliikuntaa
- Mieli ry:n Nuori mieli urheilussa -verkkokurssilta löytyy materiaalia liikkumisen merkityksellisyyden vahvistamiseen
Aktiivista kulkemista ja tapahtumia
Liikkumalla työkykyä nyt -kampanjaviikolle ajoittuu myös erilaisia tapahtumia. Fiksusti kouluun kannustaa myös aktiivisiin opiskelumatkoihin.
SAKU ry:n ammatillisen koulutuksen opiskelijoille suunnattua Hyvinvointivirtaa-teemaviikkoa vietetään samaan aikaan, 30.9.-6.10.2024. Teemaviikolla jaetaa materiaaleja, vinkkejä teematapahtumien toteuttamiseen sekä osallisuutta ja hyviä tekoja.
Taukoliikuntaa ja treeniä
- Liikkuvan koulun ja Liikkuvan opiskelun Sisu-treenien videot liikuttavat opiskelupäivän aikana
- Liikunnan aluejärjestöt tuottavat kampanjaviikon aikana vinkkivideoita taukoihin työ- ja opiskeluyhteisöissä. Videot julkaistaan aluejärjestöjen Instagramissa ja Facebookissa.
- Opiskelijoiden liikuntaliiton Liikkuen opiskelukykyä -testillä voit testata oman liikkujatyyppisi!
Osallistu!
Osallistukaa tekin jakamalla oman oppilaitoksenne liikkumisvinkkejä sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnistetta #LiikkumallaTyökykyäNyt ja tägäämällä @liikkuvaopiskelu.
Kampanjan yhteistyötahot tuottavat viikon aikana paljon erilaista sosiaalisen median sisältöä, johon voit tutustua paremmin kampanjasivustolla. Myös lisää vinkkejä ja materiaaleja löydät Liikkumalla työkykyä nyt -sivustolta!