L-kuvio

Kurikan ylpeys

Uudet hienot tilat, valoisa ja avara aula, hyvät opiskelumahdollisuudet sekä koulun oma keittiö kasvisruokamahdollisuuksineen. Sellainen on Kurikan paraatipaikalle valmistunut vuonna 2018 valmistunut Kampus. 

Me Kurikan Kampuksella opiskelevat olemme tietyllä tavalla etuoikeutettuja, kun saamme opeusta näinkin upeassa paikassa. Harvoilla paikkakunnilla on yhtä uusi ja moderni koulu kuin meillä täällä Kurikassa.

Lukion ja ammattikoulun yhdistäminen saman katon alle on onnistunut moitteettomasti, ja esimerkiksi kaksoistutkintoa suorittavien opiskelijoiden elämä on helpottunut yhteisen rakennuksen myötä paljon.

Mielestäni Kampus tarjoaa joka päivä mahdollisuuden unelmien lukiopäivään. Tällainen hyvä päivä alkaa jo aamusta: on mukava tulla kouluun, kun koulun parkkipaikat ovat selkeät ja tilavat.

Myös työergonomia on selvästi huomioitu, sillä luokissa olevia tuoleja ja pöytiä pystyy itse säätämään. Lisäksi tarjolla on dynaamista istumista tukevia ”tattituoleja” sekä esimerkiksi muutamasta luokasta löytyvä sohva.

Erilaisia sohvia ja muita istumapaikkoja on sijoitettu eri puolille koulua, mikä omalta osaltaan ylläpitää opiskelijoiden viihtyvyyttä. Koulumme kioskilta löytyvät kohtuuhintaiset välipalat ovat tehneet hyvin kauppansa. Jos nälkä pääsee yllättämään kesken koulupäivän, pystyy kioskilta hakemaan pientä purtavaa.

Lisäksi Kampuksen iso ruokasali mahdollistaa turvavälien toteutumisen, mikä on tärkeää näin korona-aikana.

Unelmien lukiopäivä tarvitsee tietysti myös aktiviteetteja, joita koulumme tarjoaa melko paljon.

Yläkerrasta paikkansa on vakiinnuttanut esimerkiksi tikkataulu, jalkapallopeli ja Twister. Alhaalla taas on mahdollisuus pelata vaikka Wiitä kavereiden kanssa. Erilaisten pelien ja aktiviteettien on tarkoitus ylläpitää opiskelijoiden vireystilaa opintojen keskellä.

Oppituntien tauotukset ja pienet jumppahetket ovat myös osa unelmien lukiopäivää.

Liikkuvan koulun on tärkeää saada opiskelijat ylös penkistä ja liikkumaan. Koulussamme on mukava ja osaava henkilökunta, joka auttaa mielellään.

Kaikkein tärkeimmäksi asiaksi nousee varmasti Kampuksen hyvä ilmapiiri. Opiskelu sujuu ongelmitta, kun tietää kuuluvansa joukkoon.

Lotta Raivio

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Kurikka-lehdessä.

Lue lisää tarinoita