Kenelle Liikkuva opiskelu -toiminta on tarkoitettu?
Liikkuva opiskelu -toimintaan voivat liittyä maksutta kaikki aktiivisten opiskelupäivien kehittämisestä kiinnostuneet toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut. Tukea Liikkuva opiskelu -toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen löydät täältä.
Lukiot
Yli 80 prosenttia lukiolaisista toivoo, että lukion olosuhteita kehitettäisiin liikkumista lisääviksi ja että heillä olisi mahdollisuus käyttää liikuntatiloja opiskelupäivän aikana.
Ammatilliset oppilaitokset
Noin 70 prosenttia ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoista kokee hyvin mielekkäänä, että oppilaitoksen olosuhteita kehitettäisiin liikkumista lisääviksi sekä tarjottaisiin vaihtoehtoisia tapoja istumiseen.
Korkeakoulut
Lähes puolet korkeakouluopiskelijoista liikkuu terveysliikuntasuosituksen mukaan, mutta istumista päivän aikana saattaa kertyä peräti 10 tuntia.
Kumppaneille
Liikkuva opiskelu tekee mielellään yhteistyötä eri kumppaneiden kanssa ja kumppanit ovat tärkeä tuki paikallisen toiminnan kehittämisessä. Kumppaneiden palvelut ovat näkyvissä Liikkuvan opiskelun ideasivuilla.
Liikkuvalla opiskelulla ei ole virallisia yritysyhteistyökumppaneita. Yhteistyömme yritysten kanssa perustuu yksittäisiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi seminaareihimme tai joihinkin kampanjoihin, joissa yritykset tarjoavat esim. tuotepalkintoja. Yhteistyö on siis satunnaista.
Liikkuvan opiskelun yritysyhteistyön linjaukset pohjautuvat Opetushallituksen ja Kuluttajaviraston muistioon Koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten välinen yhteistyö, markkinointi ja sponsorointi.
Liikkuvan opiskelun yritysyhteistyön linjaukset
- Liikkuva opiskelu tekee yhteistyötä sellaisten yritysten kanssa, jotka edistävät terveyttä ja hyvinvointia.
- Liikkuva opiskelu ei tee yhteistyötä sellaisten yritysten kanssa, jotka heikentävät tai tuhoavat terveyttä ja hyvinvointia.
- Yhteistyö perustuu avoimuuteen, ei suosi ketään yksittäistä toimijaa eikä vaaranna (tai heikennä) kilpailua avoimilla markkinoilla.
- Yhteistyö sovitaan aina erikseen, ja se kohdentuu johonkin toimenpiteeseen.
Hyödynnä ideoita
Tiedetorstai 2024 – tutkimuksesta käytäntöön
Liikunnallinen joulukalenteri lukioihin ja ammattikouluihin
Liikunnallinen joulukalenteri: 24 liikettä lisäävää vinkkiä joulukuuhun
Lihasvoimin kouluun! -opetusmateriaali koulumatkaliikkumisesta toiselle asteelle
Lisää Liikkuvan opiskelun materiaaleja
Liikuntaneuvonnasta tukea opiskelijoiden liikkumiseen ja hyvinvointiin
Liikkuvan opiskelun toteuttama selvitys liikuntaneuvonnasta toisella asteella ja korkeakouluissa
Kysely opiskelumatkoista
Hyödynnä kyselyn toteuttamisessa Fiksusti kouluun -opiskelijakyselyä.
Aktiiviset opiskelumatkat -julisteet
Julisteita herättelemään opiskelijoita pohtimaan omia liikkumisvalintojaan
Toisen asteen oppilaitoksen henkilöstökyselyn 2024 tuloskooste
Henkilöstön kokemuksia liikkumisen edistämisestä toisen asteen oppilaitoksissa
Nykytilan arviointi
Nykytilan arviointi on työkalu oppilaitoksille ja korkeakouluille Liikkuva opiskelu -toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin.
Opiskelijakyselyt
Liikkuvan opiskelun Nykytilan arviointi opiskelijoille on opiskelijoiden osallisuutta tukeva työkalu.
Verkoston palvelut kohderyhmille
Sivustolta löytyy erilaisia työkaluja ja materiaaleja Liikkuva opiskelu -toimintaan osallistuvien oppilaitosten henkilöstön tueksi.
Tukimateriaalit
Tukimateriaaleista löydät esimerkiksi erilaisia koulutusmateriaaleja, esitteitä ja selvityksiä.
Johtamisen tarkistuslista
Johtamisen tarkistuslistan tavoite on edistää Liikkuva opiskelu -toiminnan systemaattista organisoitumista ja johtamista.