– Vaikuttamista pitää miettiä monella tasolla. Aina voidaan opiskelijoita innostaa, mutta jos opettajat tunneilla ihmettelevät, miksi opiskelija nousee seisomaan, ei se edistä kokonaisuutta, Kainuun Liikunnassa lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijana toimiva Ira Liuski sanoo.
Liuski on mukana KAMK:n hyvinvointipalveluiden kehittämistiimissä, jota opintoasiainpäällikkö Maarit Merimaa-Piirainen koordinoi. Tiimi koostuu monipuolisista osaajista, joiden verkosto on pienelle korkeakoululle tärkeä. Mukana on muun muassa oppilaitospappi, Kajaanin kaupungin nuorisotoimi, opiskelijakunta KAMO, KAMK:n liikuntapalvelut KaMOVE sekä YTHS.
Taukoja staattisiin päiviin
Korkeakouluopiskelijoille tehdyissä hyvinvointikyselyissä suurena haasteena esiin nousee istuminen. Päivät ovat staattisia ja kaipaavat tauottamista. Toisaalta haaste on myös erot eri opintoalojen välillä. Asiat, jotka ovat liikuntapuolen opiskelijoille arkea, eivät ole sitä muille.
– Hankkeen kautta saimme teknologiapuolelle nörttien liikuntakerhon, jota teknologiaopiskelijat vetävät. Siinä tsempataan liikuntaan matalalla kynnyksellä, Merimaa-Piirainen kertoo esimerkin hankkeen tuomista asioista.
Nörttien liikuntakerhon lisäksi suosittu on ollut muun muassa liikuntavälinelainaamo, josta voi ottaa vaikkapa viikonlopuksi lainaan lumikengät. Lainaamo on ollut hyvä erityisesti ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille.
Nykytilan arviointi on seurannan väline
Sekä Liuski että Merimaa-Piirainen pitävät nykytilan arviointi- ja johtajan tarkistuslistaa hyvinä työkaluina, jotka pitävät asiaa mielessä.
– Nykytilan arviointi on seurannan väline, joka nostaa esiin kehittämisen kohteita. Sieltä voi nousta vaikkapa ympäristöolosuhteisiin kuten seisomatyöpisteisiin, henkilöstön asenteisiin ja oppituntien tauotukseen liittyviä asioita, Liuski sanoo.
Merimaa-Piirainen näkee, että kun johtoryhmä täyttää kyselyjä, he sitoutuvat samalla konkreettisesti miettimään asioita. Asia pysyy esillä ja tärkeänä.
– Aika hyvin olemme saaneet rakenteisiin ja toimintaympäristöön jalkautettua. Tietyllä tavalla matka on kuitenkin vasta alussa.
Toimivassa yhteisössä hyvinvointiin vaikuttamista tehdään kaikilla tasoilla.
– Opiskelijat ovat kertoneet opettajille tarvitsevansa taukoja päiväänsä jaksaakseen opiskella. Kun opiskelijat markkinoivat Terve tauko -hyvinvointipäivää, he nostattivat opettajat seisomaan esittelynsä ajaksi. Tämän pienen esimerkin avulla opettajat näkivät, että kuunteleminen onnistuu hyvin seisoenkin, Liuski kertoo opiskelijoiden aktiivisuudesta.
Pääkuvassa KAMK:in opintoasiainpäällikkö Maarit Merimaa-Piirainen ja Kainuun Liikunnassa lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijana Ira Liuski.
Teksti ja kuvat: Heidi Lehikoinen
Lue lisää Kajaanin liikuntavälinelainaamosta
Kirjoittaja
Lue lisää tarinoita
Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille
Vuoden 2024 valtakunnallinen Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille. Palkinnot jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävässä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Urheilugaalan yhteisessä Liikunnan ja urheilun päivässä.
Erilaisten lasten ja nuorten huomioiminen kuntakoordinaattoritapaamisen teemana
Yli 170 lasten ja nuorten liikunnan kuntakoordinaattoria ympäri Suomea olivat viime viikolla koolla jakamassa kokemuksia liikunnallisen elämäntavan edistämisestä.
Opiskelupäivän aktivointi on henkilöstön mielestä tärkeää
Toisen asteen oppilaitosten henkilöstö kokee opiskelupäivän aktivoinnin sekä paikallaanolon määrän vähentämisen opetuksessa tarpeelliseksi. Kolme neljästä on huolissaan opiskelijoiden nykyisestä opiskelukyvystä ja myös opiskelijoiden tulevasta…