Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu ja Liikkuva opiskelu -ohjelmien onnistuneen toteutuksen takana on tuhansia varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa työskenteleviä ihmisiä. Lasten ja nuorten liikkumista, osallistumista ja yhdessä tekemisen iloa ei olisi ilman aikuisia. Myös toimintakulttuurin liikunnallistaminen lähtee liikkeelle ihmisistä. Yhden täytyy olla liekeissä, jotta muut voivat syttyä!
Haluamme osoittaa arvostusta ja kiitosta kaikkien lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen työskenteleville ja nostaa esille sitä osaamista, jota suomalaisissa päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa on. Varhaiskasvatuksesta, peruskouluista sekä toisen asteen oppilaitoksista ja korkeakouluista palkitaan yhteensä kuusi henkilöä.
Tunnustuksissa on kaksi kategoriaa:
- Mahdollistaja ja positiivinen taustavoima, joka voi olla esimerkiksi päiväkodinjohtaja, rehtori, kuntakoordinaattori tai kunnan viranhaltija. Hän luo omalla työllään mahdollisuuksia lasten ja nuorten liikkumiseen sekä päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten työhön.
- Liikuttaja ja muiden innostaja, joka voi olla kuka tahansa varhaiskasvatuksessa, koulussa tai oppilaitoksessa työskentelevä henkilö kuten opettaja, lastenhoitaja, nuorisotyöntekijä, kerho-ohjaaja. Hän kannustaa ja innostaa esimerkillään sekä lapsia ja nuoria että aikuisia liikkumaan ja liikuttamaan muita.
Yhteensä kuusi henkilöä palkitaan.
Kaikki kollegoiden vinkkaamat henkilöt saavat tiedon siitä, että heitä on esitetty tunnustuksen saajaksi ja postissa pienen muistamisen!
Hakulomakkeen tietoja voidaan käyttää anonyymisti ohjelmien viestinnässä. Henkilöiden nimiä tai yhteystietoja ei julkaista tai välitetä eteenpäin ilman henkilön suostumista.
Ilmoittaminen loppuu 20.3.2022. Kuusi palkittua julkaistaan Liikkuen läpi elämän -seminaarissa 4.5.2022.
Uusimmat artikkelit
Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille
Vuoden 2024 valtakunnallinen Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille. Palkinnot jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävässä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Urheilugaalan yhteisessä Liikunnan ja urheilun päivässä.
Erilaisten lasten ja nuorten huomioiminen kuntakoordinaattoritapaamisen teemana
Yli 170 lasten ja nuorten liikunnan kuntakoordinaattoria ympäri Suomea olivat viime viikolla koolla jakamassa kokemuksia liikunnallisen elämäntavan edistämisestä.
Opiskelupäivän aktivointi on henkilöstön mielestä tärkeää
Toisen asteen oppilaitosten henkilöstö kokee opiskelupäivän aktivoinnin sekä paikallaanolon määrän vähentämisen opetuksessa tarpeelliseksi. Kolme neljästä on huolissaan opiskelijoiden nykyisestä opiskelukyvystä ja myös opiskelijoiden tulevasta…