Nykytilan arviointi on itsearviointityökalu oppilaitoksen liikunnallisen toimintakulttuurin kehittämiseen sekä seurannan ja arvioinnin tueksi. Arviointi on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: toiminnan organisointi, opetus, oppilaitos ja yhteistyö.
Nykytilan arviointi on ilmainen työkalu Liikkuva opiskelu -ohjelmassa mukana oleville oppilaitoksille toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin.
– Meillä yhteisöllisyys ja arjen aktiivisuus on pieniä tekoja ja joka puolella isoa taloa erilaisia asioita. Liikkuvan opiskelun Nykytilan arviointi tehdään meillä vuosittain ja toimenpiteitä toteutetaan sen mukaisesti arjessa matalalla kynnyksellä, kertoo Annika Jäntti, ammatillisten aineiden lehtori ja Aktiivinen Sakky -koordinaattori.
Nykytilan arvioinnin hyödyt:
- Tekee näkyväksi oppilaitoksenne liikunnallisen toimintakulttuurin nykytilan, vahvuudet sekä kehittämisen kohteet.
- Toimii herättelijänä henkilöstön välisessä keskustelussa ja tekee näkyväksi mitä kaikkea liikkumisen edistäminen voi pitää sisällään.
- Lisää yhteisöllisyyttä, kun opiskelijat ovat mukana arvioinnissa.
- Vuosittain täytettynä, tekee näkyväksi toiminnan kehittymisen.
Milloin ja miten?
Paras aika Nykytilan arvioinnin täyttämiseen on keväällä, jolloin se palvelee käynnissä olevan toimintakauden arvioinnissa sekä tulevan suunnittelussa.
– Nykytilan arviointi toimii hyvänä keskustelupohjana, kun koordinaattori käy lukioiden kanssa keskustelua kuluneesta lukuvuodesta ja Nykytilan arviointi täytetään suoraan nettiin keskustelun lomassa. Samalla istumalla nykytilaa on helppo vertailla aiempiin lukuvuosiin ja tehdä tulevan lukuvuoden suunnitelmiin lisäyksiä havaittujen kehittämiskohteiden pohjalta, sanoo Ismo Miettinen, Liikkuva opiskelu -projektikoordinaattori.
Arvioinnin voi täyttää oppilaitos-, yksikkö-, toimipistekohtaisesti ja on tärkeä tehdä se tiimityönä, jolloin kaikkien näkemykset tulevat kuulluksi.
Voitte hyödyntää keskusteluissa pdf-lomakkeita:
Tallentakaa arviointi sähköiseen kyselylomakkeeseen (kielivaihtoehdot suomi ja ruotsi).
Saatte sähköpostitse visuaalisen yhteenvedon tuloksistanne. Yhteenvetoja lähetetään loka-, marras-, huhti- ja toukokuun lopussa. Lisätietoja yhteenvedoista voi kysyä sähköpostitse nykytila(a)jamk.fi.