Tuoreiden Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan 61 % lukiolaistytöistä ja 56 % ammattiin opiskelevista tytöistä on ollut huolissaan mielialastaan viimeisen vuoden aikana. Lukiolaistytöistä 21 % ja ammattiin opiskelevista 17 % koki, ettei ollut saanut mielialaansa tarvitsemaansa apua koulun aikuisilta.
Vaikutusmahdollisuutensa koulussa koki hyviksi noin joka kymmenes lukiolainen (11%) ja noin joka neljäs (26%) ammattiin opiskeleva. Tytöt kokivat vaikutusmahdollisuutensa vähäisemmiksi kuin pojat.
Opiskelukyky on opiskelijan työkykyä, joka on yhteydessä oppimistuloksiin, hyvinvointiin ja opintojen sujuvuuteen. Opiskelukykymallin mukaan opiskelijoiden opiskelukykyä voidaan edistää vaikuttamalla opiskelijan voimavaroihin, opiskelutaitoihin, opetukseen ja opiskeluympäristöön.
Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi mahdollisuus opiskelukyvyn tukemiseen. Liikunnallisella toimintakulttuurilla voidaan rakentaa yhteisöllisyyttä, tarjota opiskelijoille mielekästä tekemistä, lisätä kohtaamista ja vuorovaikutusta, tukea opiskelijoiden jaksamista sekä edistää oppimista ja opintojen sujuvuutta.
Viime vuosina työkykyjohtamisen merkitys on ymmärretty monissa työpaikoissa. Työkyky nähdään laaja-alaisesti ja työkyvyn edistäminen osana työpaikkojen päivittäistä arkea ja johtamista.
Mitä jos peilataan työkykyjohtamista opiskelijoiden tukemiseen? Miltä kuulostaa, jos vaihdetaan Työterveyslaitoksen työkykyjohtamisen määritelmään opiskelijat ja opiskelukyky?
Opiskelukykyjohtaminen on suunnitellusti toteutettuja ja seurattuja toimia opiskelijoiden opiskelukyvyn, terveyden ja opiskeluturvallisuuden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä opiskeluissa jatkamisen tukemiseksi. Opiskelukykyjohtaminen on osa päivittäistä johtamista ja on osa oppilaitoksen strategiaa, visioita ja arvoja. Opiskelukykyjohtaminen on yhteistyötä monien eri tahojen, kuten opiskeluhuollon kanssa.
Mitä ajatuksia herää? Miten opiskelukyvyn edistämistä johdetaan oppilaitoksessanne? Miten se näkyy esimerkiksi osana laatutyötä, opetusta ja tukipalveluja? Miten sinä itse autat ja tuet opiskelijoita?
Kirjoittaja
Lue lisää tarinoita
Naantalissa panostetaan laajasti Liikkuvat-toimintaan
Naantali valittiin Liikkuva kunta -toimintaan vuodeksi 2024. Tämän myötä kunnassa on lisätty liikkumista yhteistyössä Liikkuvat-kokonaisuuden kanssa. Vuoden työskentelyn aikana Naantalissa kehitettiin perheliikuntaa, koulu-PT-toimintaa sekä…
Haluatteko kehittyä Liikkuvaksi kunnaksi 2025?
Haemme kuntia mukaan edistämään kunnan liikunnallista elämäntapaa. Tavoitteena on löytää kunnan omat vahvuudet liikkumisen edistämisessä ja vahvistaa niiden toteutusta.
Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille
Vuoden 2024 valtakunnallinen Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille. Palkinnot jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävässä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Urheilugaalan yhteisessä Liikunnan ja urheilun päivässä.
Erilaisten lasten ja nuorten huomioiminen kuntakoordinaattoritapaamisen teemana
Yli 170 lasten ja nuorten liikunnan kuntakoordinaattoria ympäri Suomea olivat viime viikolla koolla jakamassa kokemuksia liikunnallisen elämäntavan edistämisestä.