Koulu-PT roikkuu tangosta.

Koulu-PT kannustaa opiskelijoita liikkumaan Lohjalla

Lohjalla Koulu-PT saapuu hätiin, jos toisen asteen opiskelija tai opettaja kaipaa tsemppiä liikkumiseensa. Koulu-PT Timea Hyökki luo jokaiselle asiakkaalleen yksilöllisen liikuntaohjelman ja liikkuu yhdessä asiakkaidensa kanssa, tsemppaamista unohtamatta.

Tänä syksynä Lohjalla käynnistettiin uudenlainen ja täysin maksuton palvelu kaikille toisen asteen opiskelijoille ja heidän opettajilleen. Lohjan kaupunki palkkasi Liikkuva opiskelu -hankkeeseen Koulu-PT:n, jonka tehtävänä on tarjota yksilöityä liikunnanohjausta kaikille halukkaille. Hommaan valittiin liikunnanohjaajaksi juuri valmistunut lohjalainen Timea Hyökki.

– Nyt kuukauden ajan töitä tehneenä voin sanoa, että työ on todella antoisaa, enkä parempaa paikkaa olisi valmistumisen jälkeen osannut toivoa. Koulu-PT:n toiminta on ollut jo nyt suosittua ja minulla on tällä hetkellä yli 20 ohjattavaa. He pitävät minut kiireisenä! Hyökki hymyilee.

Hyökki kertoo, että jokainen asiakassuhde on yksilöllinen, ja tavoitteet päätetään yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakassuhteeseen sisältyy noin kymmenen yhteistä ohjauskertaa ja suhde kestää noin kaksi tai kolme kuukautta. Ohjaussuhteen pituus mietitään kuitenkin jokaisen kohdalla yksilöllisesti.

– Ensimmäisellä ja toisella tapaamiskerralla juttelemme asiakkaan kanssa hänen liikuntataustoistaan ja aiemmista liikuntakokemuksistaan. Kokemuksia voi olla asiakkailla hyvin erilaisia, joillain huonojakin. Teemme myös kuntotestit, joiden perusteella luon asiakkaalle henkilökohtaisen liikuntaohjelman. Mikäli kuntotestit eivät tunnu miellyttäviltä, niitä ei ole pakko tehdä, Hyökki kertoo.

Seuraavilla tapaamiskerroilla Hyökki ja asiakas liikkuvat yhdessä. Yhdessä liikkuminen voi olla vaikkapa sauvakävelyä tai ohjattua kuntosalitreeniä. Yhteisiä tapaamisia on noin kerran viikossa, joiden lisäksi asiakkaan liikuntaohjelmaan sisältyy myös omatoimista liikuntaa. Joskus Hyökki kyselee viikon aikana viestitse asiakkaalta, miten viikko on sujunut. Hän ei unohda myöskään tsempata.

– Uskon positiiviseen valmennustyyliin ja haluankin aina huomioida positiiviset jutut asiakkaan tekemisessä. Tsemppaan ja kannustan. Haluan, että asiakkaalle jää kuulluksi tullut olo. Kaikki tehdään ohjauksessa asiakkaan toiveiden mukaan, liikunta- ja ravitsemussuosituksia hyödyntäen, Hyökki tiivistää.

    Yhteystiedot
  • Nimi: Timea Hyökki
  • Yksikkö / yhteistyökumppani: Koulu-PT
  • Sähköposti: timea.hyokki@edu.lohja.fi

Katso uusimmat ideamme